top of page

NeurBiz Oy – Lausunto yhteiskunnallisesta tarkoituksesta ja toimintaperiaatteista 2026

NeurBiz Oy:n yhteiskunnallisena päämääränä on parantaa neurokirjon henkilöiden, nuorten, osatyökykyisten ja muiden heikossa työmarkkina-asemassa olevien mahdollisuuksia työllistyä, hyödyntää osaamistaan ja kokeilla yrittäjyyttä turvallisesti.

​

Yhtiö toteuttaa myötätuntolähtöistä CFC-valmennusmallia, jossa eteneminen tapahtuu vaiheittain turvallisuuden ja toimintakyvyn vahvistamisesta osaamisen tuotteistamiseen sekä tuettuun yrittäjyys- tai työelämäpolkuun. Palvelun vaikutuksia seurataan alkutilanteessa, valmennuksen päättyessä ja jatkomentoroinnin jälkeen.

NeurBiz Oy on tällä hetkellä kehitysvaiheessa oleva yhteiskunnalliseen vaikuttavuuteen tähtäävä yhtiö. NeurBiz Oy:n ensisijaisena tarkoituksena on mitattavan yhteiskunnallisen hyödyn tuottaminen.

​

Yhtiön tavoitteena on rakentaa toiminnasta tulevaisuudessa taloudellisesti kestävää siten, että mahdollisen liiketoiminnan tuottama voitto palvelee ensisijaisesti yhtiön yhteiskunnallista tarkoitusta.

Mikäli NeurBiz Oy tulevaisuudessa tuottaa voittoa, yhtiö käyttää siitä yli puolet, vähintään 51 prosenttia, yhteiskunnallisen tarkoituksensa edistämiseen.

​

Varoja voidaan käyttää esimerkiksi kohderyhmille suunnattujen palvelujen kehittämiseen, tuettuihin pilotteihin, saavutettavuuden parantamiseen sekä toiminnan vaikutusten seurantaan ja arviointiin.

Omistajille voidaan jakaa enintään 49 prosenttia voitosta osakeyhtiölain, yhtiön taloudellisen tilanteen ja yhtiökokouksen päätösten mukaisesti.

​

NeurBiz Oy:n hallitus on päättänyt, että yhtiöjärjestykseen lisätään määräykset yhtiön yhteiskunnallisesta tarkoituksesta ja rajoitetusta voitonjaosta siten, että vähintään 51 prosenttia mahdollisesta voitosta käytetään yhtiön yhteiskunnallisen tarkoituksen edistämiseen.

NeurBiz Oy
Hyväksytty hallituksessa 24.09.2026

© 2025 NeurBiz Ltd - All rights reserved

Mikäli Sinulla on kysymyksiä, ota yhteyttä: mentor@neurbiz.com

Call / WA 045 6679 585

bottom of page